Cheap Energy: sähköyhtiö esittelyssä

Tämä artikkeli on Cheap Energyn esittely. Kerromme kaikki perustiedot Cheap Energy Finlandista, sen sähkösopimuksista ja palveluista.

Cheap Energy on uusi tuttavuus Suomen markkinoilla! Se on toiminut Suomessa vasta vuodesta 2024 lähtien. Cheap Energy on osa pohjoismaista Elify Energy Groupia.

Cheap Energyn historia ja omistajat

Cheap Energy on Suomessa vielä varsin tuntematon yhtiö. Sen historia ulottuu kuitenkin Ruotsissa yli 20 vuoden taakse. Cheap Energy on haastanut perinteisiä sähköyhtiöitä halvoilla hinnoilla jo 2000-luvun alusta lähtien.

Vuonna 2020 Cheap Energy liitettiin osaksi Elify Energy Groupia. Ruotsalainen Elify Energy Group on kasvanut nopeasti yhdeksi pohjoismaiden suurimmista energiapalvelukonserneista. Sen alla toimii nykyisin jo 14 eri brändiä. Myös Suomessa toimiva Hehku kuuluu samaan konserniin.

Cheap Energy aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2024. Taustalla oli sähkön keskihintojen kehitys vuonna 2023, mikä näkyi kuluttajien kukkarossa. Cheap Energy tuli Suomeen mullistamaan sähkömarkkinoita samalla strategialla, joka on toiminut myös Ruotsissa erinomaisesti.

Cheap Energy haluaa olla asiakkaan puolella, halpa, läpinäkyvä ja rohkea. Yhtiö onkin saanut Suomessa jo kymmeniä tuhansia asiakkaita edullisilla hinnoillaan. Voit lukea Cheap Energyn asiakaskokemuksia tästä.

Cheap Energyn sähkösopimukset

Cheap Energyn keskittyy tarjoamaan monipuolisia kiinteähintaisia sähkösopimuksia sekä edullista pörssisähköä. Cheap Energyn erikoisuutena on 36 kk määräajalla oleva kiinteähintainen sähkö, jota muilta suosituilta energiayhtiöiltä ei löydy. Tyypillisesti sähköyhtiöt tarjoavat maksimissaan 24 kuukauden sopimusta.

Näet Cheap Energyn sähkösopimukset alla olevasta listasta. Tähdellä merkityt linkit ovat mainoslinkkejä.

SopimusSähkön hintaPerus maksuTarjous
Cheap Pörssi *0,44 snt / kWh + spot4,45 € / kk6 kk ilman kk-maksua
Cheap 6 kk *7,69 snt / kWh4,90 € / kk-
Cheap 24 kk *7,15 snt / kWh4,45 € / kk4 kk ilman kk-maksua
Cheap 36 kk *6,99 snt / kWh4,65 € / kk6 kk ilman kk-maksua

Näet tarjoussarakkeesta voimassa olevat kampanjat. Tarkastamme kaikki tarjoukset Cheap Energyn verkkosivuilta vähintään kerran viikossa.

Onko Cheap Energy kallis vai edullinen verrattuna kilpailijoihin?

Cheap Energy on nimensä mukaisesti edullinen sähköyhtiö kilpailijoihin verrattuna. Tämä on ollut Cheap Energyn strategia jo yli 20 vuoden ajan. Miten Cheap Energy sitten mahdollistaa halvat hintansa?

Cheap Energyn vahvuutena on pieni organiaation ja sitä kautta matala kulurakenne. Cheap Energy keskittyy myös täysin sähkön myyntiin, joten se ei haaskaa resursseja muihin palveluihin tai sähköverkkoinfran ylläpitoon.

Meidän mielestämme Cheap Energy lunastaa kyllä lupauksen halvoista hinnoista. Sen pörssisähkö ei ole aivan edullisimpien joukossa, mutta kaikki kiinteähintaiset sopimukset ovat markkinoiden halvimpia. Bonuksena myös pitkä 36 kuukauden sopimus, jollaista ei muilta yhtiöiltä edes saa.

Cheap Energyn asiakaspalvelu

Väreen asiakaspalvelu palvelee sinua arkisin sekä puhelimella että sähköpostilla.

  • 📱 Sähköposti: Lähetä mailia osoitteeseen moi@cheapenergy.fi
  • 📞 Puhelin: Soita numeroon 030 660 6490 (pvm/mpm)

Asiakaspalvelu on avoinna ma–pe klo 9-17.

Cheap Energy UKK

Seuraavassa on vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin Cheap Energy -sähköyhtiöstä.

Onko Cheap Energy pörssisähkö?

Cheap Energyllä on myös pörssisähkösopimus, se on nimeltään Cheap Pörssisähkö. Kyseessä on hyvin kilpailukykyinen tuote, jota kannattaa ehdottomasti harkita.

Minkälaisia kokemuksia Cheap Energystä

Sähkökuninkaan kokemukset ovat erinomaisia Cheap Energystä. Kiitosta se saa hyvistä sähköpaketeista ja kilpailukykyisistä hinnoista. Lue lisää Cheap Energyn asiakaskokemuksista tästä artikkelista.

Miksi Cheap Energyn Ruotsin yhtiöllä on huonoja arvosteluja Trustpilotissa?

Suurin osa negatiivisista kokemuksista ja arvosanoista johtuu siitä, että asiakkaat eivät ole olleet tyytyväisiä määräaikaisen sähkösopimuksen loputtua tarjottuun hintaan, jonka voi irtisanoa milloin vain. Arviomme mukaan Cheap Energyn arvostelut eivät ole erinomaisia, mutta toisaalta monella muullakin on yhtä huonoja tai huonompia arvosteluja asiakkailta. 

Onko Cheap Energy luotettava toimija? 

Arviomme mukaan Cheap Energy on luotettava toimija. Cheap Energy kuuluu isoon pohjoismaiseen Elify Energy -konserniin, joka omistaa myös Suomessa toimivan Hehku Energian sekä yli 10 muuta pohjoismaista sähköyhtiötä.

Haluatko säästää rahaa kilpailuttamalla sähköyhtiöt?

Sähkökuningas auttaa vertailemaan sähkösopimukset.

Blogi

Viimeisemmät artikkelit

pörssisähkön keskihinta 2025

Pörssisähkön keskihinta 2025 kuukausittain

Pörssisähkön keskihinta 2025 on 5,05 snt / kWh (50,49 € / MWh). Hinta sisältää arvonlisäveron (25,5 %). Tämä on tilanne ...
fortum duo kokemuksia

Fortum Duo kokemuksia 2025

Fortum Duo on todella suosittu hybridi sähkösopimus. Millaisia Fortum Duo kokemuksia tämän sähkösopimuksen valinneilla on? Sähkökuningas otti selvää! Tässä yhteenvetomme ...
fortum kokemuksia

Fortum kokemuksia 2025

Fortum on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista sähköyhtiöistä. Millaisia Fortum kokemuksia yhtiön asiakkaille on kertynyt? Sähkökuningas otti selvää! Tässä yhteenvetomme ...